S-Kukka

Tietoa kukkatoimituksista

Meiltä saat kukkatoimitukset myös kotiin. Kuljetuspalvelumme toimittaa kukat arkisin ja lauantaisin. Tilaamalla etukäteen varmistat, että toiveesi mukaiset tuotteet ovat saatavilla oikealla hetkellä. Kukat olisi hyvä tilata viimeistään vuorokautta aiemmin. Jos sinulla on tarkempi kuin väritoive kukille, tilaathan kukat muutamaa päivää aiemmin ennen haku- tai toimituspäivää.

Toimitukset Joensuun alueelle

Kuljetuspalvelumme toimittaa kukat arkisin ja lauantaisin (sunnuntaisin ja arkipyhinä ei kuljetuksia)

Toimitettavat tilaukset on tehtävä hyvissä ajoin kuitenkin viimeistään edellisenä päivänä klo 14.00 mennessä, maanantaille perjantaina klo 15.00 mennessä.

Toimitusehdot

Tuotteet

Kaikki tuotteemme tehdään käsityönä paikanpäällä omassa myymälässämme. Koska kukan sidonta on käsityötä ja käytetyt materiaalit, ulkonäkö ja väri voivat vaihdella sesonkien ja vuodenaikojen mukaan, voi kuvassa ja tehdyssä tuotteessa olla pieniä eroja. Kukkien ja sidontatyön laatu on aina varmistettu ja saatte varmasti tuoreet kukat ja hyvin sidotun tuotteen. Mikäli tuotteeseen joudutaan tekemään oleellisia muutoksia, olemme tilaajaan yhteydessä ennen tuotteen tekemistä.

Toimitus

Toimitamme kukkia arkipäivisin maanantaista lauantaihin. Voit valita haluamasi toimituspäivän ja aikaikkunan, jonka aikana kukka toimitetaan vastaanottajalle. S-kukan verkkokaupassa ennen klo 12.00 tehdyt tilaukset toimitetaan tai ovat noudettavissa S-kukasta aikaisintaan seuraavana arkipäivänä klo 10.00 jälkeen, ennen kello 16 tehdyt tilaukset seuraavan päivänä kello 14 jälkeen, kello 16 jälkeen tehdyt tilaukset ylihuomenna kello 10 jälkeen. Viikonloppuisin perjantaina klo 15 ja sunnuntain välillä tehdyt tilaukset toimitetaan kotiin tai ovat noudettavissa myymälästä pääsääntöisesti aikaisintaan seuraavana maanantaina klo 14 jälkeen. Soittamalla myymälään voit tiedustella mahdollista aikaisempaa toimitusta tai noutoa. Emme toimita kukkia juhlapyhinä tai sunnuntaisin.

Kuljetamme kukkia kotiin ainoastaan rajatuille postinumeroalueille.

Kuljetushintamme vaihtelevat toimitusalueen ja -ajankohdan mukaan.

Kukat toimitetaan arkena klo 10-16 välillä, lauantaisin klo 10-15.

Surukukat kuljetamme halutessasi tilaisuuspaikalle rajatulla alueella. Jos valitsemaasi toimituspaikkaa ei ole listassa, voit tiedustella kuljetusmahdollisuutta myymälästämme, puh. 010 762 3821

Voit valita myös noudon S-kukan myymälöistä. Nouto on maksuton.

S-kukka pidättää oikeuden peruuttaa tilauksen, mikäli toimitusosoite on yllä ilmoitetun toimialueen ulkopuolella. Jos tilaus peruutetaan S-kukan toimesta, koko maksettu tilaushinta palautetaan asiakkaalle.

Lisätietoja kukkien toimittamisesta saat myymälästämme, puh. 010 762 3821

Tilaajan tietojen oikeellisuus

Tilaaja vastaa siitä, että tilaajan sekä vastaanottajan tiedot on annettu oikein. S-kukka ei ole vastuussa tilaajan antamien mahdollisesti virheellisten tietojen aiheuttamista haitoista tai viivästymisistä. Tällaisia tietoja voi olla mm. osoitetiedot, puhelinnumero ja ovikoodi.

Jos tilausta ei voida toimittaa perille virheellisten tietojen vuoksi, S-kukka ei lähtökohtaisesti palauta tuotteen ja kuljetuksen hintaa asiakkaalle. S-kukka ei myöskään ole korvausvelvollinen, jos virheellinen tieto on aiheuttanut tuotteen laadun huononemisen tai rikkoutumisen. S-kukka ei vastaa myöskään välillisistä vahingoista, mikäli tuotetta ei ole voitu toimittaa virheellisten tai puutteellisten tietojen vuoksi.

Kun vastaanottaja ei ole paikalla

Kukat toimitetaan asiakkaalle tilausta seuraavana arkipäivänä tai erikseen sovittuna päivänä klo 8-19 välillä, lauantaisin klo 8-16. Kuljettaja ottaa yhteyttä vastaanottajaan ennakkoon ainoastaan poikkeustapauksissa. Jos vastaanottaja ei ole paikalla, kun lähetystä tuodaan, jätetään se lämpimänä vuodenaikana oveen / oven eteen. Kylmänä vuodenaikana toimittamatta jääneet kukat palautuvat S-kukkaan, ja otamme vastaanottajaan yhteyttä joko tekstiviestillä tai puhelimitse.

Toimituskuluun sisältyy yksi toimituskerta, uusintakuljetus on maksullinen.

Tuotetakuu, tilauksen peruminen ja reklamaatiot

Kaikki sidontatyömme tehdään aina tuoreista ja laadukkaista kukista ammattitaidolla. Tuotteen ollessa S-kukan toimitiloissa, sitä säilytetään asianmukaisesti viileässä ja kosteana. Koska kukat ovat luonnontuote, niiden kestävyys voi kuitenkin vaihdella myymäläämme saapuvien kukkaerien erilaisten kasvu- ja kuljetusolosuhteiden mukaan.

Mikäli tuote ei ole toimitusehtojen tai sovitun mukainen, ota ensisijaisesti yhteys myymäläämme soittamalla numeroon 010 762 3821 tai sähköpostilla [email protected]. Yhteydenottosi perusteella selvitämme tuotteen toimituksen ja kuljetuksen yksityiskohdat ja olemme pikaisesti yhteydessä uudestaan. Mikäli prosessissa tai tuotteen laadussa on ollut virhe tai poikkeama, sovimme korvauksesta kanssasi tapauskohtaisesti.

Kukilla (tuoretuote) ei ole kuluttajasuojalain mukaista palautusoikeutta. Kukille annamme kuitenkin laatutakuun ja mikäli kukan laatu ei vastaa odotuksiasi, on tuotteesta reklamoitava välittömästi toimituksen jälkeen. Kukat ovat elävä tuote ja siksi emme voi huomioida myöhässä tulleita reklamaatioita. Reklamaatio tulee pääsääntöisesti tehdä 24 tunnin kuluessa kukkien toimituksesta. Pyydettäessä S-kukalla pitää olla oikeus nähdä tuote.

Tilauksen voi peruuttaa ilman kuluja viimeistään kolme (3) vuorokautta ennen pyydettyä toimitusaikaa. Maksun palautukset tapahtuvat käytetyn maksuvälineen mukaisesti. Jos haluat peruuttaa tilauksen, ole yhteydessä myymäläämme soittamalla numeroon 010 762 3821 tai sähköpostilla [email protected]

Maksaminen ja tietojen suojaus

Palvelussamme käy Visa ja Mastercard maksukortit, S-pankin verkkomaksuominaisuudet ja MobilePay. Kunnioitamme henkilökohtaisia tietojasi ja kaikki tietosi ovat SSL-suojattuja. Tapahtuman tositteita säilytetään asianmukaisesti suojattuna.

Mitään maksukorttitietoja ei tallenneta verkkokaupan järjestelmiin. Tiedot käsitellään ainoastaan SSL -suojatun yhteyden ylitse palveluntarjoajan maksamisjärjestelmään. SSL-yhteys tarkoittaa, että tiedot kulkevat turvallisen yhteyden kautta, eivätkä ulkopuoliset pääse lukemaan korttisi tietoja. Korttiostoissa teemme yhteistyötä auktorisoidun palveluntarjoajan kanssa. Palveluntarjoajamme käsittelee tietoja asianmukaisella tavalla ja noudattaa kansainvälisten maksukorttialan tietoturvastandardia (PCI DSS).

Palveluntarjoajamme virallinen PCI DSS sertifiointi auditoidaan säännöllisesti. Pankkitunnuksilla maksaessa asiakas ohjataan suomalaisten verkkopankkien maksupalveluihin, joissa maksutapahtumat rekisteröidään turvallisesti kunkin pankin omassa maksujärjestelmässä.

Säilytämme kukkatilauksiin liittyviä tietoja myymälässämme kaksi (2) viikkoa tilauksen toimituspäivästä. Tietojanne käytetään ainoastaan tämän tilauksen ja toimituksen hoitamiseen, emme välitä tietoja eteenpäin.