S-Kukka ja PKO-hautauspalvelu

Juhlakukat

Hääpäivä, syntymäpäivä, vuosipäivä, vauvakutsut, ristiäiset, nimiäiset, valmistujaiset… Ihana päivä suunnitteilla, mitkä ovat sinun kukkasi? Toteutamme juhlasi kukat toiveidesi mukaan.

Kukat kruunaavat juhlatunnelman

Syntymäpäiväkukat

Voit valita onnittelukukiksi myös kukka-asetelman, kukkaseppeleen tai esim. pullon kukkakoristein. Kukkaseppeleen kanssa saa hienoja valokuvia sankarista. Alkoholittomat kuohujuomat pystymme hankkimaan ja myymään yhdessä kukkien kanssa, alkoholilliset juomat on toimitettava meille etukäteen. S-kukkaa lähin Alko palvelee samassa kauppakeskuksessa kukkakauppamme kanssa.

S-kukassa on aina valmiina muutamia valmiiksi sitomiamme kimppuja mutta voit tilata onnittelukukat myös hyvissä ajoin etukäteen ja juuri toiveidesi ja saajansa näköisenä. Löydät meiltä myös jatkuvasti päivittyvän valikoiman ruukkukukkia ja viherkasveja – kauniissa ruukussa annettuna ruukku säilyy, vaikka kukasta aika jättäisikin.

Kukat valmistujaisiin

Ruusu on perinteisin valmistujaisten ja ylioppilasjuhlien onnittelukukka. Onnittelukukka voi kuitenkin olla lähes mikä muu kukka tahansa – ylväs lilja, kukkea hortensia, iloinen gerbera tai suloinen pioni. Kukan voi somistaa esimerkiksi nauhoilla tai heinillä. Värin voi valita joko saajan tai oman mieltymyksensä mukaan. Yksittäisen kukan sijasta voi opiskelunsa päättäneelle ojentaa myös kukkakimpun. Voit antaa kukka-alan ammattilaisellemme myös vapaat kädet toteuttaa persoonallinen kukkatervehdys.

Kukkakimpulla, kukkakransseilla ja kukka-asetelmilla luot juhlien herkkupöytään tai vieraiden kahvipöytään upean tunnelman. Myös kakun voi koristella kukkasin mutta huomioithan, että kukkakaupassa myytäviä kukkia ei ole yleensä tarkoitettu syötäviksi vaan vain koristeiksi. Kysy ideoita ja neuvoja ammattilaisiltamme – me autamme!

Vauvakimput

Äiti-lapsi kimppu, napanuorakimppu, vauvakimppu – kauniilla kimpulla onnittelet perheenlisäyksen johdosta. Vauvakimput ovat sävyltään iloisia yleensä kahden kukkakimpun yhdistelmiä – isompi äitikimppu ja pienempi vauvakimppu, jotka on sidottu ’napanuoralla’ yhteen. Kukkalajeissa kannattaa hyödyntää ko. vuodenajan kukkia. Kimppuihin voidaan lisätä myös kivoja tikkukoristeita ja koristenauhoja lisäämään kimpun persoonallisuutta.

Vauvakutsut

Odottavalle äidille järjestettävät Baby shower eli vauvakutsut ovat yleistyneet. Kutsuilla on yleensä pientä äidille järjestettyä ohjelmaa, herkullista naposteltavaa, vauvaan ja äitiyteen liittyvien lahjapakettien avaamista ja kukkia! Ikimuistoinen lahja on kukista tehty mahaseppele, joka yllään äidistä ja vielä mahassa olevasta pienokaisesta saa suloisia kuvia muistoksi. Ihana lahjaidea on myös metallirenkaaseen sidottu kukkakranssi, johon on kiinnitetty pienillä pyykkipojilla vauvan vaate. Kukkakimppu tai -asetelma kruunaa myös herkkupöydän.

Ristiäiset ja nimiäiset

Yleisimmät kastejuhlan kukkakoristeet ovat kukat kastepöydällä, kahvipöydällä ja lahjapöydällä. Nimen saavalle voi teettää myös oman pienen kukkapannan/seppeleen juhlapäivänä päässä pidettäväksi. Yksikin kukka nostaa tunnelman arjen yläpuolelle eli pienelläkin budjetilla saa kukkivan juhlatunnelman aikaan.

Kysy rohkeasti neuvoja ristiäisiin ja nimiäisiin liittyvissä kukka-asioissa ammattilaisiltamme.

Onnittelukukat

Onnittelukukat

Onnittele kukkasin! Onnittele juhlapäivää viettävää kukilla. Juhlavat ruusut vai runsas kimppu? Juhlapäivän kukat ovat saajansa näköiset: iloiset värikkäät, herkän hempeät, tyylikkään pelkistetyt, luontoaiheiset.

Katso lisää vaihtoehtoja verkkokaupastamme

Kukkaseppeleet

Kukkaseppeleet

Kukkaseppeleet voivat olla runsaskukalliset ’kruunut’ tai kevyemmin kukitettu.

Katso lisää vaihtoehtoja verkkokaupastamme

Hiuskukat ja -korut

Hiuskukat ja -korut

Hiuskukat tukevat ja mukailevat kampausta. Hiuskoru voi olla kukitettu panta tai korumainen hiussolki. Hiuskukat voivat koostua myös yksittäisistä, langoitetuista kukista.

Katso lisää vaihtoehtoja verkkokaupastamme

Ristiäiskukat ja kastekranssit

Ristiäiskukat ja kastekranssit

Yleisimmät kastejuhlan kukkakoristeet ovat kukat kastepöydällä, kahvipöydällä ja lahjapöydällä. Nimen saavalle voi teettää myös oman pienen kukkapannan/seppeleen juhlapäivänä päässä pidettäväksi. Meiltä saatavilla myös kolmen kimpun kastekokonaisuuksia, jotka sisältävät kimpun kahvipöytään, kastepöytään sekä matalamman kimpun, jonka voi antaa juhlien lopuksi esim. kummeille kiitokseksi.

Katso lisää vaihtoehtoja verkkokaupastamme

Äiti-vauvakimput

Äiti-vauvakimput

Äiti-lapsi kimppu, napanuorakimppu, vauvakimppu – kauniilla kimpulla onnittelet perheenlisäyksen johdosta. Vauvakimput ovat sävyltään iloisia yleensä kahden kukkakimpun yhdistelmiä – isompi äitikimppu ja pienempi vauvakimppu, jotka on sidottu ’napanuoralla’ yhteen. Kukkalajeissa kannattaa hyödyntää ko. vuodenajan kukkia. Kimppuihin voidaan lisätä myös kivoja tikkukoristeita ja koristenauhoja lisäämään kimpun persoonallisuutta.

Katso lisää vaihtoehtoja verkkokaupastamme

Juhlat tulossa?

Varaa aika juuri sinun näköisten juhlakukkien suunnitteluun

Toteutamme juhlasi kukat toiveidesi mukaan. Otathan yhteyttä tai tulet käymään S-kukassa.

Ota yhteyttä

Juhlakukat